Osaka #1

Joillekin se on tylsä vaihtoehto Tokiolle, toisille paras paikka maailmassa. Pahojen kielien mukaan Osakan naisissa vain puolet on oikeaa ihmistä, puolet pelkkää ulkokuorta. Osakalainen ystäväni on käynyt useammin Las Vegasissa kuin Tokiossa. Eräs japanilainen kommentoi minulle Osakaa sanoen, että onhan Kiotokin Kansain aluetta, mutta Osaka se vasta Kansaita onkin. Tämä ei ollut ainoastaan positiivinen kommentti. Se sisälsi pelon jostain vähän vaarallisesta ja tuntemattomasta.

Olen kyllä käynyt Osakassa ennenkin. Itse asiassa Osaka oli aivan ensimmäinen kohteeni Japanissa. Tuolloin kuitenkin ajattelin vain Junichirō Tanizakin Sasameyukin (Makiokan sisarukset) Kansaita ja olin täysin tietämätön kaupunkiin liitetyistä mielikuvista. Toisella kerralla halusin parhaani mukaan tavoittaa aidosti osakalaista ilmapiiriä ja ehkä myös jossain määrin onnistuin.

Nyt kuitenkin uskon, että täydellisesti se on mahdotonta ilman ennakkoluuloja. Ilman outoja ennakkokäsityksiä on mahdotonta ymmärtää, että kohde on jotenkin täysin erilainen kaikesta muusta. Tämänkaltaiset mielikuvat tekevät matkustamisesta jännittävää.

Muutamia päiviä ennen kuin luennot yliopistolla alkoivat, päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja hyppäsin vapaana arkipäivänä Osakaan vievään junaan. Tällä kertaa lähdin matkaan mielessäni kaikki hurjat huhut, ennakkoluulot ja puheet siitä, millainen kaupunki Osaka on ja millaisia sen ihmiset ovat. Ensimmäistä kertaa minua jännitti astua tähän maailmaan.

1. Juna

Mitä lähemmäksi juna Kiotosta Osakaa kohti kävi, sitä enemmän ympärilläni pulppusi hilpeä osakan murre. Yritin tarkkailla junassa matkustavia naisia, mutta en huomannut heissä oikein mitään eroa kiotolaisiin tai tokiolaisiin verrattuna. Eivät he vaikuttaneet sen keinotekoisemmilta tai aidommilta kuin muutkaan japanilaiset. Miehetkään eivät olleet junassa törkeästi suuna päänä. Ehkä kaikki puheet osakalaisista eivät pidä paikkaansa.

2. Kaiyukan

Ensimmäinen pysäkkimme oli Osakan kuuluisa akvaario Kaiyūkan. Kyseessä on Japanin suurin akvaario ja ehdottomasti myös upein niistä neljästä, joissa minä olen käynyt. Tämä vain olisi kannattanut ottaa huomioon myös aikatauluissa. Käynti Umedassa ja Osakan linnalla pyyhkiytyivät pois suunnitelmistamme sitä vahvemmin, mitä pidempään vietimme aikaa Kaiyūkanissa katselemassa maailman eläimiä Osakan odottaessa ulkopuolella.

Kaiyūkanin lähellä on myös ostoskeskus ja Tempozan-maailmanpyörä. Tämä alue Osakaa tuskin on hengeltään mitenkään osakalaisin – kenties jopa päinvastoin – mutta konkreettisesti maailmanpyörä tarjoaa varsin hienon kuvan siitä, miltä Osaka konkreettisesti näyttää.

Sivuhuomautuksena: voiko kukaan pitää pelottavana kaupunkia, joiden poliisiboksien ulkopuolella on kuva lasta hymyilevänä kuuntelevasta poliisista?

3. Metro

Kaiyukanin jälkeen oli aika jatkaa eteenpäin ja hypätä metroon. Toisin kuin Tokiossa, Kansain alueella ihmiset järjestäytyvät liukuportaisiin pääsääntöisesti oikealle puolelle. Kioto on ilmeisesti täynnä kaltaisiani ei-paikkakuntalaisia, sillä itse ryhmittäydyn automaattisesti vasemmalle puolelle; se on tapa, johon olen tottunut Japanissa. Osakan ihmiset ovat kuitenkin toista maata. He tietävät, mihin järjestäytyä, ja he tekevät sen niin varmoin ottein, että se saa kenet tahansa toimimaan samoin. Aito Kansai-kokemus on taattu.

4. Nanba

七色ネオンさえ　甘い夢を唄ってる　宵闇の大阪は　二人づれの恋の街
(Kauniita sanoja kappaleesta Osaka Rhapsody.)

Osakan mahdollisesti kuuluisin alue on Nanba ja erityisesti sen Dōtonbori-kanaali, jonka yllä hohtaa voitonriemuisen kirkkaana kuuluisa Glico-suklaan mainos ja jota vartioi yhtä kuuluisa Kani doraku -ravintolan rapu. Kuka tahansa japanilainen käsittää ravun nähdessään, että kyse on Osakasta aivan samoin kuin kuka tahansa tunnistaa Eiffel-tornin Pariisin symboliksi ja vapaudenpatsaan New Yorkin symboliksi.

Glico-mies juoksikin maaliin aivan yhtä onnellisena kuin ennenkin, Shinsaibashi suji -ostoskäytävän ihmisvirta oli varsin imaiseva ja Dōtonborilta vähän matkan päässä olevassa nuorisokulttuurin keskittymässä Amerika murassa (”Amerikka-kylässä”) seisoi ylevänä – no, mikäs muukaan kuin se tunnetuin USA:n symboli. Ehkä ei pitäisi sanoa siitä New Yorkista mitään. Nanballa ei tosiaan ole puutetta erilaisista tunnusmerkeistä.

Kun aurinko oli jo painunut uneliaasti horisonttiin ja palasimme Amerika murasta neonvaloissa hohtavaa Dōtonboria kohti, ajattelimme käydä syömässä osakalaisinta ruokaa osakalaisimmassa mahdollisessa ravintolassa. Siitä, mikä on osakalaisinta ruokaa voi varmasti kiistellä, mutta monille se tarkoittaa takoyaki-mustekalapalloja ja hieman omelettia muistuttavaa okonomiyakia. Kumpaakin peittää yleensä paksu kerros majoneesia, Osakan makuista tummaa kastiketta ja katsuobushi-kalahiutaleita. Yleensä hyvin pienet takoyaki-ravintolat (tai -tiskit) tunnistaa veikeistä, punaisista mustekaloista.

5. Kotiinpaluu

Nanbassa kuitenkin kävi lopulta samoin kuin viimeksikin. Kuten myös kolme ja puoli vuotta sitten, tälläkin kertaa seuralaiseni alkoi yhtäkkiä voida pahoin ilman mitään syytä. Poistuimme Dōtonborilta juna-asemalle kiirehtivin askelin okonomiyakin jäädessä palamaan pannulevylle. Ravintolan lupaamaa ilmaista takoyakia emme edes ehtineet nähdä.

Minuun Nanba ei ole ikinä vaikuttanut tuolla tavoin. Itse asiassa olisin tälläkin kertaa ollut Osakassa mielelläni vähän pidempään. Väkisinkin tulee ajatelleeksi, mitä yhteistä minulla ja Nanballa muka mahtaa olla.

Osakassa ei tunnu sen turvattomammalta kuin muuallakaan ja sen naiset ovat samanlaisia kuin muuallakin. Metrovaunuissa ja kiireisillä kaduilla soljuva murre on vahvaa, mutta niin sen kuuluu ollakin. Haluan takaisin Osakaan mahdollisimman pian. Seuraavalla kerralla lähden mukanani rutkasti enemmän aikaa ja ehkä myös lippu bunraku-nukketeatteriin. Haluaisin kuitenkin jotain muutakin. Olisiko kellään tarjota lisää ennakkoluuloja, esimerkiksi?