Syksy

Taifuuni pyyhkäisi Kioton yli viikonloppuna.”Kaikkia tietysti harmittaa, että se meni jo, muuten olisitte saaneet tämän päivän vapaata”, opettaja totesi aamulla ilkikurisesti. Todellisuudessa Kioto kuitenkin selvisi varsin vähällä: pelkän kokemuksen perusteella voimakasta sadetta ja tuulta ei olisi ikinä arvannut ”hirmumyrskyksi”.

Jonkin uuden alkua se kuitenkin tarkoitti.

Viikko ennen lähtöäni istuin jo pimentyneenä syysiltana Helsingin-kotini läheisen puistikon penkille polttamaan savuketta. Taivaalta tippui niin tiheää sadetta, että se olisi yhtä hyvin voinut olla paksua sumua. Katselin, kuinka savu nousi ensin yhdestä, sitten toisesta, sitten kolmannesta savukkeesta katulyhdyn kuvun alle, viipyi siellä hetken ja liukeni sitten osaksi kosteaa ilmaa.

Vaikka tuona iltana mietin ennen kaikkea tekemiäni virheitä, todellisuudessa syksy on aina merkinnyt minulle uuden alkua. Syysaamujen raikkaan kirpeässä ilmassa on jotain niin kertakaikkisen jännittävää ja sähköistä, että se saa koko mielen vilkkaaksi. Nämä aamut olivat yksi niistä asioista, joita ajattelin kaipaavani Suomesta.

Tullessani Japaniin täällä oli kuumempaa ja kosteampaa kuin Suomessa koko kesän ajan. Vielä viime viikolla aamuisin yliopistolle pyöräillessäni kasvoni näyttivät siltä, kuin olisin upottanut ne vesisaaviin, ja niin minun olisi varmaan myös pitänyt tehdä: join päivittäin litroja vettä, eikä sekään tuntunut riittävän.

Nyt tuo kaikki on päättynyt kuin seinään. Laulukaskaiden siritys on vähitellen sammunut, ja tilalla kilisee pimeinä iltoina kōrogi-sirkan raikkaana helisevä ääni. Kuuma tuuli on leppynyt rauhoittavan viileäksi. Sateet eivät kuivu puolessa tunnissa, vaan jäävät maahan lätäköiksi päivien ajaksi. Iltaisin vuorien taakse painuva aurinko saa koko taivaan leiskumaan oranssina, kuten aiemminkin, mutta pian sama puna levittyy myös puiden lehtiin. Japanissa ruska on todella kaunis, ja kuulemma erityisen sykähdyttävä se on Kiotossa.

Perinteisessä japanilaisessa runoudessa syksy on rakkauden sammumisen aikaa, mutta vaikka syksy tarkoittaakin ehkä haikeaa kaipausta, se ei tarkoita kyyneleitä. Itse asiassa syksy on aina merkinnyt minulle paljon muuta: aktiivista työtä, mieltä täynnä tuoreita ideoita, uusia kokemuksia.

Ja kuten yleensä, tällaiset asiat voivat tulla eteen aivan yllättäen. Minua pyydettiin avustajaksi NHK:n (Japanin yleisradion) viime vuoden suurmaanjäristystä käsittelevän dokumenttisarjan yhteen osaan Iwateen, Japanin pääsaaren pohjoisimpaan osaan. Toimin oletettavasti tulkkina sekä sekalaisissa hommissa ensi viikon keskiviikosta sunnuntaihin. En ole ikinä käynyt Japanissa näin pohjoisessa, joten odotan kokemusta innolla.Yhtäkkiä tuntuu, että kerralla aivan kaikki on muuttunut uudeksi ajaksi.