Taifuuni
pyyhkäisi Kioton yli viikonloppuna.”Kaikkia tietysti harmittaa, että se meni jo,
muuten olisitte saaneet tämän päivän vapaata”, opettaja totesi aamulla
ilkikurisesti. Todellisuudessa Kioto kuitenkin selvisi varsin vähällä: pelkän
kokemuksen perusteella voimakasta sadetta ja tuulta ei olisi ikinä arvannut
”hirmumyrskyksi”.
Jonkin
uuden alkua se kuitenkin tarkoitti.
Viikko
ennen lähtöäni istuin jo pimentyneenä syysiltana Helsingin-kotini läheisen
puistikon penkille polttamaan savuketta. Taivaalta tippui niin tiheää sadetta,
että se olisi yhtä hyvin voinut olla paksua sumua. Katselin, kuinka savu nousi
ensin yhdestä, sitten toisesta, sitten kolmannesta savukkeesta katulyhdyn kuvun
alle, viipyi siellä hetken ja liukeni sitten osaksi kosteaa ilmaa.
Vaikka
tuona iltana mietin ennen kaikkea tekemiäni virheitä, todellisuudessa syksy on
aina merkinnyt minulle uuden alkua. Syysaamujen raikkaan kirpeässä ilmassa on
jotain niin kertakaikkisen jännittävää ja sähköistä, että se saa koko mielen vilkkaaksi.
Nämä aamut olivat yksi niistä asioista, joita ajattelin kaipaavani Suomesta.
Tullessani
Japaniin täällä oli kuumempaa ja kosteampaa kuin Suomessa koko kesän ajan.
Vielä viime viikolla aamuisin yliopistolle pyöräillessäni kasvoni näyttivät
siltä, kuin olisin upottanut ne vesisaaviin, ja niin minun olisi varmaan myös
pitänyt tehdä: join päivittäin litroja vettä, eikä sekään tuntunut riittävän.
Nyt tuo
kaikki on päättynyt kuin seinään. Laulukaskaiden siritys on vähitellen
sammunut, ja tilalla kilisee pimeinä iltoina kōrogi-sirkan raikkaana helisevä
ääni. Kuuma tuuli on leppynyt rauhoittavan viileäksi. Sateet eivät kuivu
puolessa tunnissa, vaan jäävät maahan lätäköiksi päivien ajaksi. Iltaisin
vuorien taakse painuva aurinko saa koko taivaan leiskumaan oranssina, kuten aiemminkin,
mutta pian sama puna levittyy myös puiden lehtiin. Japanissa ruska on todella
kaunis, ja kuulemma erityisen sykähdyttävä se on Kiotossa.
Perinteisessä
japanilaisessa runoudessa syksy on rakkauden sammumisen aikaa, mutta vaikka
syksy tarkoittaakin ehkä haikeaa kaipausta, se ei tarkoita kyyneleitä. Itse
asiassa syksy on aina merkinnyt minulle paljon muuta: aktiivista työtä, mieltä
täynnä tuoreita ideoita, uusia kokemuksia.
Ja
kuten yleensä, tällaiset asiat voivat tulla eteen aivan yllättäen. Minua
pyydettiin avustajaksi NHK:n (Japanin yleisradion) viime vuoden suurmaanjäristystä
käsittelevän dokumenttisarjan yhteen osaan Iwateen, Japanin pääsaaren
pohjoisimpaan osaan. Toimin oletettavasti tulkkina sekä sekalaisissa hommissa
ensi viikon keskiviikosta sunnuntaihin. En ole ikinä käynyt Japanissa näin
pohjoisessa, joten odotan kokemusta innolla.Yhtäkkiä tuntuu, että kerralla aivan kaikki on muuttunut uudeksi ajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti