Japanissa
japanilaisille japanilaisista raaka-aineista japanilaisten omin käsin
valmistama japanilainen viski. Tämä haave siinsi Suntoryn perustajan Shinjiro
Toriin mielessä, kun hän vuonna 1923 perusti Japanin ensimmäisen viskitislaamon
keskelle Yamazakin vuorista maisemaa, lähelle Kiotoa.
Kuka tahansa
Suntoryn tuotteita maistanut tietää, millaista laadukas japanilainen viski voi
parhaimmillaan olla. Ottaen huomioon miten lähellä Yamazaki Kiotoa sijaitsee,
olisi ollut suoranainen häpeä, mikäli en olisi vieraillut tislaamolla ennen
Kiotosta lähtöäni. Muutama päivä ennen siirtymistäni Tokioon minä, Antti ja
Jannika istuimmekin junassa matkalla Japanin ensimmäistä viskitislaamoa 90
vuotta sen perustamisen jälkeen.
Päällepäin
vihreiden kukkuloiden ympäröimä tislaamo hiljaisen asuinalueen lähellä ei
vaikuta mitenkään erityiseltä. Ei kuitenkaan ole sattumaa, että Torii päätyi
perustamaan tislaamon juuri Yamazakiin. Yamazakin vesi on ollut tunnettu
puhtaudestaan ja laadustaan jo vuosisatoja, ja esimerkiksi teemestari Sen no
Rikyū (1522–1591)
päätyi kehittämään oman, kuuluisan teetyylinsä juuri Yamazakiin. Tällä
seikalla on aika painava historiallinen arvo.
Sillä on tosin painoarvoa myös Suntoryn brändissä, koska yhtiö
on tähdännyt viskeissään alusta pitäen aidosti japanilaiseen tuotteeseen. Vaikka
Suntoryn japanilaisimago meneekin toisinaan naurettavuuksiin (tarkoitan tällä TV-mainoksia, joissa geishat nauttivat hymyssä suin Suntoryn viskejä perinteisissä japanilaisissa maisemissa), sen konkreettista
toteuttamista pystyy todistamaan tislaamolla, mitä ei kyllä voi sanoa läheskään
kaikista japanilaisimagolla ratsastavista yrityksistä. Esimerkiksi viskien yksi
konkreettinen Japaniin viittaava makupiirre syntyy tynnyreihin käytetystä mizunara-puusta (japanintammi) ja sen on
omalaatuisesta mausta, joka erottaa japanilaisen viskin selvästi esimerkiksi
skottilaisesta. Yamazakin tislaamon sisäpihalla on myös shintō-pyhäkkö ja
japanilainen puutarha, jotka iskevät länsimaalaisen silmiin leimallisesti
japanilaisina elementteinä.
Japanilaisuus
korostuu varsinkin Suntoryn lippulaivatuotteessa, Hibikissä (響, kaiku), joka on Suntoryn
viskeistä monella tapaa japanilaisin. 12-vuotias Hibiki kypsytetään
umeshu-aprikoosilikööritynnyreissä, mikä saa siihen lempeän pehmeää hunajaista
tuntua. Hibikin 24-kulmainen pullo (joka on jo esineenä kaunis sinänsä) viittaa
vanhaan, 24-jaksoiseen japanilaiseen aikakäsitykseen, etiketti puolestaan on painettu
perinteiselle washi-paperille. Hibiki
on muuten myös se viski, jota Bill Murrayn esittämä hahmo mainostaa Lost in Translation -elokuvassa. Jos nyt ei varsinaisesti japanilaisena, niin ainakin omalaatuisena voi pitää
sitä, että laadukkaan viskintuottajan lippulaivatuote ei olekaan mallas- vaan
sekoiteviski.
Hibikin
tisleitä valmistetaan Yamazakissa, mutta muuten tislaamo on tietysti tunnettu
Yamazaki-mallasviskistä. Tislaamokierroksen jälkeisessä maistelutilaisuudessa
saammekin maistaa kahta Yamazakia, mutta lisäksi myös yhden Hakushūn, Suntoryn
toisen tislaamon mallasviskin. Rinnalle on asetettu pieniä suolakeksejä ja
suklaata. Se on selvä merkki ystävänpäivän lähestymisestä Japanissa.
Länsimaalaiselle
viskin nautintatavat Japanissa saattavat tulla yllätyksenä. Ensimmäinen maistiainen,
10-vuotias Yamazaki, tarjotaan haibooru
(highball) -versiona eli soodaveteen sekoitettuna. Myös Yamazaki 12
suositellaan juotavaksi soodavedellä jatkettuna. Hakushūn suositeltua
nauttimistapaa en edes muista, sillä melko pian maistelun alettua pyysimme omat maistiaisiamme ennemmin raakana.
Viskin
jatkaminen soodavedellä ei ehkä ole yllättävää, mutta hieman suurempana yllätyksenä
sen sijaan saattaa tulla se, että oppaamme mukaan Yamazaki on talvella selvästi
suositumpi kuin Hakushū, joka puolestaan myy parhaiten kesällä. Yamazakia nimittäin juodaan Japanissa usein kuumalla, Hakushūta puolestaan kylmällä vedellä jatkettuna. Länsimaiselle puristille menetelmä
kuulostaa oudolta, mutta toisaalta: japanilaiset ovat saaneet hyvää aikaan
monilla aloilla, joissa heillä ei ole mitään velvoitetta olla puristeja. (Tämä
tosin koskee myös japanilaisia asioita, esimerkiksi sushia: täällä olen nähnyt
viritelmiä, joiden tekemisestä kuka tahansa länsimainen sushikokki
tuomittaisiin välittömästi epäpyhästä käytöksestä.)
Opas on
kiinnostunut suomalaisista vieraista. Ulkomaalaisia täällä kyllä käy paljon,
tälläkin kertaa muutama italialainen. Japaninkielentaitoiset vieraat ovat
kuitenkin harvemmassa. Vertaillessamme viskin nautintatapoja oppaalle tulee
yllätyksenä, että Suomessa viskiä ei jatketakaan lämpimällä vedellä.
Opas kuitenkin ilahtuu kuullessaan, että Suntory tunnetaan myös Suomessa. Ainakin minun mielestäni viski on ihan hyvä keino kasvattaa kulttuurienvälistä tietämystä ja ymmärrystä.
Maistelutilaisuuden
jälkeen meidät johdatetaan tehtaanmyymälän puolelle. Japanissa kaikkialla
näkyvät ystävänpäiväsuklaat ovat täälläkin selvästi esillä – ja mikäpä siinä,
maistelu kyllä todisti, että viski ja suklaa ei ole mitenkään mahdoton
yhdistelmä, vaikka en ehkä kutsuisikaan näitä kahta "parhaiksi ystävyksiksi"
Suntoryn Facebook-sivun tavoin. Myynnissä oleviin tuotteisiin lukeutuu kaikenlaista
kiinnostavaa, kuten Suntoryn pullottamaa Yamazakin vettä ja myös harvinaisia
single grain -viskejä. Myynnissä on myös Hibiki 30, jota en ole ikinä nähnyt saatavana ravintolassa tai
myytävänä missään muualla. Ehkäpä syynä on hinta. Pullollinen maksaa
105 000 jeniä – siis tämänhetkisen kurssin mukaan noin 900 euroa. Pidin
tätä hintavana, kunnes löysin Suntoryn nettikaupan
ja kymmenkertaisesti maksavan 35-vuotiaan Hibikin, jossa japanilaisuus onkin pullosta päätellen viety taas uudelle tasolle.
Tislaamon
baaritilaa reunustaa Suntoryn 7000-pulloinen "viskikirjasto", jota ihaillessa
voi tutustua tuotteisiin käytännön kautta. Maistelu on tehty varsin
houkuttelevaksi edullisista hinnoista johtuen, suurin osa 15 ml tarjoiluannoksista
maksaa 100 jeniä. Miltä kuulostaisi tähän hintaan esimerkiksi vielä tynnyrissä
käymätön ja väritön new pot -tisle?
Laadukkaampiin
juomiin hypättäessä hinta tosin nousee (21-vuotias Hibiki 500 jeniä), vielä
laadukkaampiin siirryttäessä paljonkin, 30-vuotias Hibiki maksaa 15
millilitralta 2300 jeniä. Kuten aiemmin kirjoitin,
tuohon hintaan saa jo 2,5 litran pullon Suntoryn sekoiteviskejä ruokakaupasta.
En sano tätä kokemuksesta, mutta väitän olon olevan millä tahansa mittarilla
parempi 15 ml 30-vuotiaan Hibikin kuin 2,5 litran tavallisen sekoiteviskin
juomisen jälkeen.
Olen pitänyt
tähän asti runsaan hedelmäistä 17-vuotiasta Hibikiä yhtenä hienoimmista maistamistani viskeistä,
mutta maistaminen rinnakkain 21-vuotiaan kanssa paljastaa, mikä kaikki vielä
voisi vielä olla paremmin. Kummassakin on samat peruselementit ja houkuttelevan tasapainoinen, hedelmäinen ja karamellimainen aromimaailma, mutta 21-vuotias on
selvästi moniulotteisempi, pyöreämpi, pidempi ja hunajaisella tavalla pehmeämpi kuin 17-vuotias, joka tuntuu 21-vuotiaan rinnalla jopa hieman terävähköltä. Hibiki kyllä romuttaa varsin tehokkaasti joidenkin asiantuntijoiden väitteen siitä, että yli
20 vuotta kypsytetty sekoiteviski on juomakelvotonta. Aika paljon viskien hedelmäisyydestä kertoo se, että kuvittelin pelkän maistamisen perusteella myös 17- ja 21-vuotiaiden olevan umeshutynnyrikypsytettyjä 12-vuotiaan tavoin.
Mutta kaiut japanilaisuudesta ovat kuultavissa niin 17-vuotiaassa kuin 21-vuotiaassakin. Minuun tämä konsepti uppoaa.
Mutta kaiut japanilaisuudesta ovat kuultavissa niin 17-vuotiaassa kuin 21-vuotiaassakin. Minuun tämä konsepti uppoaa.
Jossain vaiheessa baarin työntekijä tuli erikseen pöytäämme ilmoittamaan toivovansa, että nautimme viskistä kaikessa rauhassa. Ottaen huomioon, että perinteen mukaan Kiotossa vihreän teen tilaaminen tarkoittaa samaa kuin laskun pyytäminen, koska laskun pyytäminen olisi liian suorasukaista, en voinut välttyä ajattelemasta tämän olevan todellisuudessa poishäätösignaali. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse, sillä baaritiskin henkilökunta yksinkertaisesti vaihtui, ja vuoronsa lopettava työntekijä halusi vain sanoa meille näkemiin. Tämä kylläkin toimi ihan tarpeeksi suurena poishäätösignaalina meille. Jos istumme baarissa pidempään kuin sen työntekijät, jokin on hullusti. Pian tervehdyksen jälkeen päätimmekin jättää Yamazakin tällä kertaa taaksemme.
Poistuin
Yamazakista tyytyväisenä ja hieman pöhnäisenä. Mutta lopulta Yamazaki ei itse
asiassa ollut minulle ihan tarpeeksi. Eilen huomasin, että olen menossa ensi viikolla Musashinon olutpanimolle ja ensi kuussa Yamanashiin Hakushūn
tislaamolle sekä Tomi no okan viinitilalle, joka on tuottanut muun muassa
ensimmäisen kansainvälisesti palkitun ja arvostetun japanilaisen viinin.
For relaxing times, make it Suntory time.