Varoitus

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni Tokiosta. Saavuin eilen asuntooni, joka on siisti, jossa suihkusta tulee varmasti lämmintä vettä, jossa vuokranantaja tiedottaa asioista ja jossa lämmityksen päälle kytkemällä huone myös oikeasti lämpiää. Huomasin pitäväni näitä asioita jotenkin hyvänä ekstrana. Ja tämän asian tajuttuani havahduin siihen, millaisessa loukossa olenkaan juuri viimeiset viisi kuukautta asunut.

Minulla on kaksi arvokasta neuvoa niille, jotka mielivät vaihto-opintoihin Kiotoon. Ensinnäkin, kuten jo aiemmin kirjoitin, pidän Dōshishan yliopistoa todella hyvänä valintana niille, joita kiinnostaa aidosti oppia japania. Toinen, kultaakin arvokkaampi neuvoni on: älä ikinä, ikinä, missään tapauksessa muuta asumaan Robins International -nimisen asuntofirman loukkoihin.

Itse asiassa minuakin varoitettiin kyllä etukäteen. Ajattelin kuitenkin, että pienistä asioista, kuten epäsiisteydestä, kyllä pääsee yli.

Sitä kukaan tosin ei kertonut, että isännöitsijät olisivat mieltyneet asukkaiden omaisuuden tarkoitukselliseen tärvelemiseen ja että en voisi kävellä huoneessani varpaideni menettämättä tuntoaan kylmyydestä.

Kirjoitin aiemmin itse sisäänmuuttokokemuksesta. Jo tuolloin monet asiat kielivät äärimmäisen huonosti hoidetuista asioista, ja minun esimerkiksi oli vaikea sulattaa 7000 jenin siivousmaksua asunnosta, jota ei ilmeisesti ollut siivottu pätkän vertaa. Ajattelin silti pystyväni sietämään asumista Robinsilla. Ajattelin, että pääsisin yli epäsiisteydestä ja kylpyhuoneen viemärin vetokyvystä, joka oli nollaluokkaa (siis tarkemmin sanottuna oli, kunnes löysin viemäriputket ja tukkeen: noin kaksi kiloa likaisia hiuksia niin pitkältä ajalta, etten edes lähde arvailemaan). Ja minun asunnossani ei sentään ollut kynnystä, jossa olisi suoraan talon alle näkymän tarjoava reikä, kuten erään toisen Helsingin yliopiston Robinsilla asuneen opiskelijan asunnossa oli.

Tuolloin en kuitenkaan tiennyt, että talvella Robinsin sisälämpötilat ovat samaa luokkaa kuin ulkolämpötilat. Teippasin ikkunani luokattomat tiivisteet umpeen jo marraskuussa, mutta se ei parantanut tilannetta paljon. Lattialla kävellessäni varpaistani lähti tunto riippumatta siitä, kuinka lämpimiä sukkia pidin. Varsinkin kylmimmillä ilmoilla huoneen ainoa siedettävä paikka oli lämmittimen vieressä.

Asuttuani Robinsilla kaksi kuukautta aloin tosissani ihmetellä sitä, ettei postilaatikosta pudonnut muuta postia kuin laskuja ja pakettilähetyksiä. Olin aiemmin syyttänyt kansainvälistä postia, mutta nyt mieleeni hiipi epäilys. Entä jos tavalliset postini kulkevatkin eri paikkaan kuin laskut ja paketit? Lähdin ulos pienelle kävelylle, ja kuinka ollakaan, erään nurkan takaa paljastui lopulta postilokerikko, jossa jokaiselle asukkaalle on oma laatikko. Ehkä vuokranantaja vain unohti kertoa kaikille, kuka tietää. Monet laatikot olivat lähtiessäni täynnä lukematonta postia, kirjekuorista päätellen myös tärkeää sellaista.

Informaationvälityksestä puheen ollen, jos jokin asia on kielletty, siitä kannattaa yleensä ilmoittaa selkein kieltokyltein tai vähintään suullisesti. Robinsilla moisiin turhuuksiin ei aikaa tuhlailla. Niinpä minulla ei ollut pienintäkään hajua, että kun pysäköin pyöräni talon edessä olevan katoksen alle, olin tekemässä jotain kiellettyä ja väärää.

Isännöitsijä kuitenkin teki tämän selväksi. Seuraavana aamuna löysin pyöräni pois katoksen alta siirrettynä. Tämä on toki ok – mikäli paikka on kielletty, sinne ei parane pyöriä pysäköidä, joskin toki toivoisin, että asiasta ilmoitettaisiin vaikka edes suullisesti. Sen sijaan vähemmän herrasmiesmäistä käytöstä oli siirron yhteydessä vääntää pyörän lampun dynamo käyttökelvottomaksi ja tyhjentää pyörän toinen kumi. En pysty kuvittelemaan sitä tapahtumaketjua, jossa nämä vahingot olisivat syntyneet tavallisen siirtoprosessin tuloksena.

Viimeistään tämä oli liikaa. Onnellisten sattumien kautta kokemukseni pyörän kanssa kantautui Helsingin yliopiston vaihtopalveluiden korviin, ja tämän perusteella Dōshishan yliopisto taas päätti, ettei enää suosittele Robinsia opiskelijoilleen.

Samoin teen minä. Alun perin en halunnut asumaan yliopiston asuntolaan, koska halusin, että minulla olisi huoneessani WC ja suihku. Robinsin asuntola kuitenkin takaa sen, ettei kotona halua viettää aikaa yhtään enemmän kuin on pakko, joten sikäli suosittelen kaikille ennemmin yliopiston asuntolaa tai mitä tahansa muuta asumisvaihtoehtoa.

Eipä sillä, pahaa sanottavaa minulla on kyllä Robinsin asukkaistakin. Kuten jo aiemmin kirjoitin, omaa asuntoani ei pahemmin ollut vaivauduttu siivoamaan. Tämän lisäksi asukas ei ollut sanonut irti sähkö- tai kaasusopimustaan. Vessapaperitelineeseen hän oli jättänyt pelkän pahvihylsyn ja ylipäänsä koko asuntoon pahan hajunsa. Nimestä päätellen kyseessä oli joko eteläeurooppalainen tai yhdysvaltalainen mies.

Vaikka tässä ei menty samalle asteelle kuin Saksassa, jossa espanjalaiset vaihto-opiskelijat pitivät nokkelana ideana maalata viimeisenä päivänään erään talon seinään käsittämättömän korneja lausahduksia omasta, ah-niin-ainutlaatuisesta Erasmus-kokemuksestaan räikeän punaisella maalilla ja jenkit huutelivat bussikuskille motherfuckeria, jollain tapaa minusta tuntuu, etten haluaisi ikinä itse olla töissä vaihto-opiskelijoille asuntoja välittävässä yhtiössä. Ehkäpä vuokranantajakin on vuosien varrella turtunut kaikkeen idioottimaiseen, jota minä en edes tällä kertaa nähnyt.

Itse päätin Robinsilta lähtiessäni osoittaa seuraavalle asukkaalle, miten asiat myös voi hoitaa. Siivosin huoneen kunnolla. Sanoin irti sähkö- ja kaasusopimukseni. Kylpyhuoneeseen jätin paitsi vessapaperia, myös vessaharjan ja karhupumpun. Vaikka ne kaksi kiloa hiuksia onkin poistettu, sille voi vielä tulla käyttöä.

Syyskuussa ostin huoneeseeni minikokoisen huonekasvin, "pöytäpalmun". Sen siirtäminen Tokioon ei olisi ollut kovin järkevää, joten päätin istuttaa sen lähtiessäni talon pihaan.

Robinsia lukuun ottamatta voin kyllä suositella lämpimästi Kiotossa asumista kenelle tahansa. Kioto on valtavan upea kaupunki. Toivon kaikille mahdollisuutta nauttia siitä hyvästä asuinpaikasta käsin.