Kun
pyöräilin maanantaiaamuna yliopistolle Kamo-joen vartta, näin koko joen
leveydeltä rivissä hitaasti ja järjestelmällisesti jokea ylöspäin eteneviä
miehiä. Oli selvää, etteivät he olleet pyydystämässä joen harvoja kaloja tai
tehneet tätä huvikseen. He etsivät jotain. Ehkäpä murha-asetta, ajattelin
leikilläni pyyhältäessäni joukon ohi aamuluennolle.
Olisin
varmasti unohtanut koko tapahtuman, ellei leikillinen arvaukseni olisi itse
asiassa osunut oikeaan. Ja minä olin tuona aamuna pyöräilemässä juuri siihen
yliopistoon, jossa murha oli tapahtunut.
Tarkalleen
ottaen kyse on Dōshishan yliopiston naapurissa sijaitsevan sisaryliopistolla, Dōshisha
Women’s College of Liberal Artsin (同志社女子大学) tapahtuneesta murhasta. Yliopiston
36-vuotias työntekijä kehotti 59-vuotiasta ylempiarvoista kollegaansa lopettamaan
heidän yhteisen naiskollegansa ahdistelemisen. Nainen on ilmeisesti nuoremman
työntekijän naisystävä.
Mustasukkaisuus
aiheuttaa pahimmillaan kamalia tekoja. 59-vuotias päätyi verityön tehtyään
heittämään murha-aseena käyttämänsä veitsen Kamo-virtaan (joka on näin
sivumennen sanoen mataluudestaan johtuen ehkä huonoin paikka kätkeä mitään). Tätä
veistä etsivän joukon näin aamulla pyöräillessäni luennolle.
Dōshishalla
tapahtuu tällä hetkellä muutakin tavallisesta poikkeavaa. Japanin yleisradio
NHK tuottaa vuosittain menneisyyteen sijoittuvan ns. taiga-draaman (大河ドラマ), joka kerää
taatusti suuret katsojaluvut. Ensi vuoden draama kertoo Dōshishan yliopiston
perustajan Jō Niijiman (tai "Joseph Hardy Neesima") vaimosta Yaesta ja on
nimeltään Yae no sakura (Yaen
kirsikankukat). Alun perin ajattelin tämän tarkoittavan myös kuvaussessioita
yliopistolla, mutta ottaen huomioon, että draama tulee sijoittumaan 1800- ja
1900-luvun vaihteeseen, nykyisellä kampuksella moderneine rakennuksineen lienee
aika haastavaa kuvata mitään näin kauas menneisyyteen sijoittuvaa.
Japanissa,
jossa yliopistoylpeys on suuri asia, tämä tietysti tarkoittaa sitä, että Dōshisha
on hyvin ylpeä draamasta; Yae Niijima kun ei ole tunnettu vain "Jō Niijiman vaimona", vaan
hänellä oli myös tärkeä rooli esimerkiksi yliopiston perustamisessa. En ole
ikinä nähnyt yhtäkään NHK:n taiga-draamaa, joten odotan tämänkertaista sitäkin
suuremmalla mielenkiinnolla. Harmi vain, että katselu tulee väistämättä
keskeytymään kesällä palatessani Suomeen.
Mitä
Helsingin yliopistoon tulee, erilaisia TV- ja elokuvaprojekteja varmasti tulee
ja menee, kuten on tullut ja mennyt tähänkin asti. Samanlaisia ylpeysreaktioita
on mahdotonta kuvitella Suomessa, jossa opiskelijat tuskin tuntevat oman
yliopistonsa perustajahahmoa, tämän puolisoa tai välttämättä yliopistonsa historiaa muutenkaan. Helsingin yliopistolla tapahtuvat
elokuvaprojektit ovatkin olleet vähän erilaisia. Tuoreessa muistissani on esimerkiksi
Virpi Hämeen-Anttilan ihan mainioon Suden
vuosi -romaaniin pohjautuva luokattomuudessaan vertaistansa hakeva Olli
Saarelan ohjaama filmatisointi, jossa kirjallisuustieteilijät tuntuvat ennen
kaikkea viihtyvän Kansalliskirjaston parvella paksua sikaria poltellen. Totuus
lienee tarua huomattavasti tylsempää.
Mutta
no, totuus on onneksi tarua tylsempää Helsingin yliopistolla siinä mielessä,
että ainakaan en muista yhtä ainutta suoraan yliopistoon liittyvää
mustasukkaisuusmurhaa, ja viimeisin itsemurhakin on tietääkseni useamman
kymmenen vuoden päässä menneisyydessä. Uutisotsikoihin päätymätöntä draamaa
yliopistolla sen sijaan tapahtuu sitäkin enemmän. En yhtään ihmettele, että
Virpi Hämeen-Anttilan omista väitteistä huolimatta monet arvelevat Suden vuodenkin olevan vähän enemmänkin
kuin vain puhdasta fiktiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti