Takao-vuori / Aurinko

Minkä reitin valitsisimme? Ylös johtaa kuusi eri polkua, joista pitäisi nousta vain yhtä. Suosituin reitti on selvästi pisin, mutta ehkäpä myös helpoin: se on päällystetty asfaltilla ja sisältää kaksi köysihissien asemapaikkaa. Lisäksi reitin varrella on pieniä ravintoloita. Suurin osa kiipeää reittiä tällä japaninkielisen Wikipedian "maailman kiiveillymmäksi vuoreksi" julistamalla vuorella.

Japania ei turhaan väitetä vuorien maaksi. Satojentuhansien vuosien aikana maanjäristysten muovaama maaperä kumpuilee loputtomina vuorijonoina ja hämärinä horisontissa nousevina sumuisina kukkuloina. Tokion alue on tässä suhteessa poikkeus: se on harvoja laajoja tasaisia alueita koko Japanissa.

Miltä tahansa kannalta asiaa katsotaankin, olen iloinen, että olen päätynyt Tokiossa asumaan juuri Kōenjiin. Suurkaupunkialue Shinjuku kaikkine kulkumahdollisuuksineen sijaitsee käytännössä aivan vieressä, mutta Chūō-linjan länteen vieviin juniin hyppäämällä pääsee halutessaan helposti pakenemaan Tokion neonvalojen kirkastamaa vilkasta metropolialuetta, joka muihin suuntiin lähtiessä tuntuu aivan yhtä päättymättömältä kuin vuorijonot muualla Japanissa.

 

Chūō-linja vie myös alle tunnissa lähimmälle vuorelle, Takaolle.

Noustuamme vähän matkaa pysähdymme kuuntelemaan lintujen laulua keskellä metsää. Valitettavasti moni muu ei tee samoin. Alan jo katua tämän reitin valintaa: äänekkään puheensorinan joukosta lintujen laulua ei erota, eivätkä linnut toisaalta tule lähellekään ihmisiä virtaavia kävelyreittejä.

 
Toisaalta tällä reitillä on muutakin nähtävää kuin linnut. Keskellä metsää kulkevat muut reitit eivät tarjoa samoja mahdollisuuksia kuin monessa kohtaa vuoren paljaita rinteitä kiertävä polku: idässä levittäytyvä metropolialue on vaikuttava, ja Takaolta alkava salaperäisen utuista valoa hohtava vuorien jono johdattaa yhä syvemmälle Japaniin. Perinteisten uskomusten mukaan vuoret ovat paikkoja, joissa asuu aivan erityisen paljon jumalia. Takao-vuorella väitetään asuvan erityisesti tengu-menninkäisiä. 

Lisäksi vuoret ovat olleet perinteisesti se paikka, jonne voi mennä hiljentymään. Japanin hiljaisemmilla vuorilla vastaantulijat ovat harvinaisuus, ja ihmiset tervehtivät toisiaan aina kohdatessaan. Tällä reitillä meitä tervehtivät lähinnä lapset, jotka ovat urheasti kiivenneet vuorta opettajansa johdolla. Yhdellä taukopaikalla kohtaamme idänturturikyyhkyn, joka on aivan yhtä kiinnostunut eväistämme kuin sen kaupunkilainen sukulkainenkin. On outoa, että se näyttää kuitenkin niin paljon elegantimmalta.
 

Vaikka esimerkiksi korkeamman ja jyrkemmän Hiei-vuoren nouseminen olikin huomattavasti raskaampaa, Takaon huipulle saapuminen tuntuu palkitsevalta. Tämä on eri maailma kuin alhaalla siintävän suurkaupungin kadut.

Parhaimmalla mahdollisella säällä horisontissa voi nähdä kaukana lännessä siintävän Fuji-vuoren. Tällä kertaa se ei kuitenkaan erotu muista vuorijonoista melko kirkkaasta säästä huolimatta. Istumme alas nuolemaan vihreän teen makuista jäätelöä ja nauttimaan yhdestä ajattomasta hetkestä.

Kirsikkapuut ovat juuri puhjenneet kukkaan. Joillain vuorilla näkyy siellä täällä yksi vaaleanpunaisena erottuva piste. Se on varma merkki siitä, että kevät on alkanut, ja se lämmittää melkein yhtä paljon kuin kirkkaana Takaon yllä loistava keskipäivän aurinko.