Japanissa on monia pieniä ja suuria asioita, jotka tekevät arkielämästä jollain tavalla helpompaa tai mutkikkaampaa kuin Suomessa. Ne eivät toki ole asioita, joihin kukaan kuolisi kummassakaan maassa. Mutta ne ovat asioita, joista ei yleensä ihan hirveästi puhuta.
Useiden pienien asioiden ansiosta Japanissa välttyy turhalta stressiltä tai pahalta mieleltä. Nämä asiat ovat Japanissa paremmin kuin Suomessa:
1. Pakkaukset aukeavat oikeasti niistä
kohdista, joissa on "avaa tästä" -merkki
Lisäksi
ne aukeavat käsin. Suomessa olen jo luovuttanut ja tartun heti saksiin. Eikä
pakkaus silloinkaan aina aukea siitä viivan kohdalta.
2. Jonottaminen on tasapuolista
Lähes
kaikkialla jonoja muodostetaan yksi, ja sen kautta mennään kullekin kassalle,
palvelutiskille, tietokoneelle, automaatille tai vastaavalle. Kenenkään ei
tarvitse hermostua valittuaan juuri sen jonon, jossa edellä oleva onnistuu
tekemään kaikesta mahdollisimman hankalaa.
3. Myös ruokaa saa tasapuolisesti
Useissa
paikoissa esimerkiksi riisin määrä punnitaan vaa’alla, jotta sitä olisi
annoksessa juuri sen verran kuin mistä asiakas maksaa.
4. Ravintolassa ei tunne itseään ikinä
huijatuksi
Ruoan
laatu on useimmiten paljon enemmän kuin mitä hinta antaa olettaa,
ja pahimmillaankin se on juuri hinnan tasoa. Samaa ei voi sanoa Suomesta, jossa
ravintolaruokailu perusravintoloissa on ylihinnoiteltua ja tilanne valitettavan usein Japanin kanssa päinvastainen. Olisi ehkä vielä jotenkin hyväksyttävää, jos eteen kannettu annos
olisi sellainen, että samantasoisen pystyisi valmistamaan itsekin, mutta jos
samanlaisen annoksen tekee itse paremmin ja edullisemmalla (ja palvelu on
pahimmillaan luokatonta), maksaminen ikään kuin harmittaa.
5. Palvelu on hyvää 95 %:ssa asiakaspalvelutilanteita
Myös
niissä paikoissa, jossa siihen ei tarvitsisi tuotteiden tai palvelun hintojen
perusteella panostaa.
6. Vaatteet ovat kauniita, kekseliäitä ja
myös kestäviä
Silloinkin,
kun ne eivät maksa paljoa. Ja tämä koskee myös 100 jenin kauppoja.
Sitten
Japanissa on myös asioita, jotka ihmetyttävät epäkäytännöllisyydellään. Nämä
asiat ovat Japanissa huonommin kuin Suomessa:
1. Liikennevalot
Tarkemmin
liikennevalot varsinkin Kiotossa, jossa jalankulkijat saavat odottaa vihreää
valoa pahimmillaan yli kolme minuuttia. Haastan kenet tahansa, joka väittää
ettei tuo ole pitkä aika, kävelemään tai pyöräilemään Kiotossa reittiä, jolle
noita valoja osuu useampi. Mielellään siten, että on vähän kiire.
2. Kahvi on toisinaan törkeän kallista
kahvilassa
No,
McDonalds sadan jenin kahveineen on tässä tietysti poikkeus. Mutta oikeasti,
500 jeniä kahvikupista on liikaa, ellei kahvila ole muuten jotenkin todella
ainutlaatuinen.
3. Myös pizza on törkeän kallista
Eikä
siinä mitään, mutta kun pahimmillaan täällä voi maksaa 1000 jeniä pienestä tortillasta,
jonka päälle on sulatettu juustoa. (No, tätä ei ehkä olisi pitänyt sanoa kun en
Suomi-osiossakaan valita Suomen sushin hinnoista tai laadusta, mutta
kuitenkin.)
4. Laskujen maksaminen on tehty toisinaan
hieman hankalaksi
Vai
miltä kuulostaa taannoinen kokemukseni bussilipun varauksen kanssa: varauksen
tein netissä, sen jälkeen kirjoitin ylös varausnumeroni, menin lähimpään
tiettyä ketjua edustavaan konbiniin (jotain kioskin ja Alepan väliltä) ja sen nurkassa
sijaitsevalle automaatille, josta tulostin varausnumerollani varauksestani
kertovan kuitin, jota vastaan pystyin maksamaan matkani kassalla ja saamaan
tositteen, joka kävi bussilipusta.
Japania
ei turhaan sanota teknologian ihmemaaksi. Kilpailevan bussiyhtiön
varaussysteemissä muuten pystyn maksamaan lipun japanilaisilla
verkkopankkitunnuksillani. Luulisi sen olevan helpointa muidenkin osapuolien
kannalta.
Vuokrani olen muuten aina maksanut käteisellä.
Vuokrani olen muuten aina maksanut käteisellä.
Sitten
on olemassa niitä isoja parempia ja huonompia asioita puolin ja toisin, mutta
niillä ei ole mitään tekemistä tämän kirjoituksen kanssa. Haastan kuitenkin
kenet tahansa kommentoimaan tähän niitä Japanin tai Suomen kätevyyksiä tai
epäkätevyyksiä, joita edellä ei ole listattu. Annetaan stereotypioiden kukkia ja
muistetaan, että kaikki ei ole aina niin vakavaa.
Kannan korteni kekoon Japanin osalta :)
VastaaPoista+ Niititön nitoja! 便利!
+ Junalipun hinnan säätöautomaatit
+ kuppinuudelivalikoima
+ Kaappiin menevät huonekalut
- Kaupunkisuunnittelu: Labyrinttimäiset 3D-risteykset tai kevyen väylän loppuminen kaiteeseen. Ja kaikki se betoni ja kaapeli.
- Tupakointi joissain ravintoloissa
- Yhden jenin kolikot
- Lukuisat joukkoliikenneyhtiöt, joihin kaikkiin on eri liput
Kiitos osuvista huomioista, allekirjoitan nämä itsekin!
PoistaJa itse asiassa häpeäkseni myönnän, että niititön nitoja ei ole minulle tuttu laite. Vielä. Täytyy tutustua asiaan.