Tomi no okan viinitila

Haluan nähdä lisää japanilaisia viinitiloja. Haluan juoda lisää japanilaista viiniä. Ja haluan käydä vielä uudestaan Tomi no okalla.

Tämänkaltaiset ajatukset poukkoilevat mielessäni, kun on kulunut viikko siitä, kun jätin taakseni Yamanashin viinialueen.

Olen Japanissa ehtinyt käydä yhdellä olutpanimolla ja kahdella viskitislaamolla. Kokemukset ovat olleet hyvin ainutkertaisia ja kiinnostavia. Itse juomat puolestaan ovat aivan huikeita ja ylittäneet odotukset kerta toisensa jälkeen.

Nyt tuli kuitenkin vastaan se kaikkein huikein kokemus.

Keskellä japanilaisen viinitilan tarhoja olo on omalla tavallaan epätodellinen. Vähän kuin sekoitus Eurooppaa ja Japania: kyltissä lukee Chardonnay, mutta myös シャルドネ (sharudone). Tarhoja ympäröivät kirsikankukat ja vuorisen maiseman tunnistaa välittömästi Japaniksi. Silti valtaosa rypälelajikkeista ja samalla köynnöksistä on Ranskasta.

On mahdollista, että Tomi no okan vierailuuni liittyvä kirjoitus tullaan näkemään eräässä yhteydessä painetussa muodossa, mistä syystä tällä kertaa keskityn sisältöön, jota tuossa kirjoituksessa ei enimmäkseen nähdä. Ja hyvä näin, sillä kirjoitan nyt pääasiasta: itse viinistä.

Vuorisessa Yamanashin prefektuurissa sijaitseva, vuonna 1909 perustettu Tomi no oka on nimensä mukaisesti (登美の丘, "kauniin kiipeämisen kukkula"), no, kukkula. Sen viljelysalueet sijaitsevat 400–600 metrissä, ja kumpuilevasta maasta johtuen tarhoilla vallitsee erilaisia sääolosuhteita ja maaperätyypitkin vaihtelevat, mikä puolestaan tekee tietyt palstat suopeammiksi toisille lajikkeille ja tietyt taas toisille. Tilalla tehdään jatkuvasti analyyseja parhaiden mahdollisten istutus- ja kasvatusolosuhteiden löytämiseen. Parhaimpiin viineihin tarkoitetuille köynnöksille on perinteiseen tyyliin varattu omat, parhaina pidetyt, hyvin rajoitetut kasvualueensa.

Tomi no oka valmistaa vakituisesti noin kahtakymmentä eri viiniä, mutta erilaisia kokeiluja ja vain tilalla myytäviä erikoisviinejä löytyy myös useita. Hyvänä esimerkkinä tästä mainittakoon hieman eksoottisista rypälelajikkeista kuten Bijou Noir, Cabernet Suntory tai Riesling Forte tehdyt viinit. Näiden rinnalla Japanin tunnetuimmat lajikkeet Kōshū ja Muscat Bailey A ovat viiniharrastajien peruskauraa: esimerkiksi Riesling Fortea (risteytys Kōshū Sanjakusta ja Rieslingistä) ei viljellä muualla kuin Tomi no okalla, mistä syystä sen vuosikerrat myyvät varsin nopeasti loppuun. (Cabernet Suntoryn kehittänyttä yhtiötä ei tarvinne kauaa arvailla.)

Odotukseni Tomi no okan viinejä kohtaan olivat kaiken kuulemani perusteella korkeat. Silti käynti ilahdutti minua vielä enemmän kuin kuvittelin.

Esimerkiksi tynnyrikypsytetty kōshū 2010 oli aivan huikea osoitus siitä, mihin oikeanlaisessa maaperässä kasvaneista rypäleistä tehty viini voi yltää. Runsas, kermainen, hienostuneen tamminen ja täyteläinen, mutta silti hillitty ja moniulotteinen viini, jossa riittää rakennetta kypsytykseen ja  haastavammillekin ruoille.

Vielä suuremman vaikutuksen teki chardonnay 2009 (palkittu myös kullalla Ranskassa Les citadelles du vinissä ja Chardonnay du mondessa). Kyseessä on todella hienostunut ja moniulotteinen chardonnay, jossa sur lie ja tammikypsytys sekä osittainen malolaktinen käyminen on osattu pitää järkevissä mitoissa. Tammi on integroitunut makuun hyvin luonnollisena, se on nimenomaan tukemassa viiniä sen sijaan että se määrittelisi viinin. Kōshūn tavoin runsas mutta hillitty.

Bijou Noir oli minulle rypäleenä uusi tuttavuus. Omaan makuuni Tomi no oka bijou noir 2009 oli ihan hyvä viini, mutta ei hintansa (3675 jeniä) arvoinen. Melko vahvat tanniinit ja tammi, aromeissa varsinkin mustikkaa ja mustaherukkaa. Mieleen tuli voimallisen hedelmäinen malbec, joka hyötyisi vielä parin vuoden kypsytyksestä mutta ei pysty tarjoamaan enää hirveästi enempää. Sinänsä toki kuriositeettina kiinnostava tapaus.

Enemmän sen sijaan tarjosi Tomi no oka -punaviini 2009. Blendi (Merlot-Cabernet Franc-Cabernet Sauvignon-Petit Verdot) tuo ehkä ensimmäiseksi mieleen Bordeaux'n tai uuden maailman, mutta itse viini ei muistuta kumpaakaan. Rakenteeltaan oikein sujuva viini ei ollut tuhti, mutta siitä löytyi jopa hieman kuorikontaktin tuomaa umamia aromimaailman tumman marjaisuuden ohella. Todella kiinnostava ja taitavasti blendattu viini.

Varsin kiinnostava tapaus oli myös Nigori roze ("samea rosee") 2012 cabernet sauvignon. Nimensä mukaisesti viini on samea, sillä se ei ole käynyt läpi viimeistä suodatusta. Käyminen on keskeytetty, minkä seurauksena viini on makea ja melko vähäalkoholinen. Maku on uskomattoman luonnollinen ja pakoton ja tuo mieleen miellyttävät hetket FRV 100:n kaltaisten vin naturel -suuntaa edustavien makeiden viinien parissa. Hyvässä mielessä erittäin helppo ja laadukas rosee, jossa tärkeämpää on itse viini kuin sen analysointi.

Kertakaikkisen sensaatiomainen oli Tomi no okan lippulaivaviinisarja Tomi. Laadukkaimmat rypäleet on valittu tilan parhaimpana pidetyn kasvualueen köynnöksistä ja kypsytetty sitten pienissä, uusissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Näillä taustatiedoilla odotin lähinnä hallitsematonta, ylitsepursuavaa uutos- tammi- ja hedelmäpommia (joihin olen uuden maailman tämän hintaluokan viineissä tottunut), mutta Tomissa oli kyse jostain aivan muusta. Tuloksena (valkoinen Tomi 2009) nimittäin on yksi moniulotteisimmista, tasapainoisimmista, yllätyksellisimmistä ja aromikkaimmista maistamistani chardonnaysta. Kypsytys tulee ainoastaan tekemään hyvää tälle viinille. Pitkä, tumman marjainen, tasapainoinen, runsas, todella hyvän napakan rakenteen omaava tyylikäs punainen Tomi 2008 (Cabernet Sauvignon-Merlot-Petit Verdot) oli hillityssä hedelmäisyydessään ja pitkässä suklaisessa jälkimaussaan kertakaikkisen hurmaava. Näitä viinejä tuotetaan tilan mukaan vain parhaina vuosina. Se selvästi kannattaa.

 

Sokerina pohjalla maistoin Tomi no okan ylpeyttä, makeaa viiniä jalohomeen tartuttamista rypäleistä. Tomi Noble d’Or 2002 (Riesling) on tähän ikään ehdittyään heittänyt hyvästit hapokkuudelle, mutta se ei tunnu tippaakaan raskaalta - joskaan kovin pitkään en itse tätä viiniä enää kellarissa säilöisi. Aromeissa mukana hyvää, kuivattua hedelmää, sahramia, raikasta appelsiinin kuorta. Upea, täyteläinen ja pitkä jälkiruokaviini, jonka maku suussa kelpasikin poistua tilalta erittäin hyvillä mielin.

Tomi no okan viinit ovat sananmukaisesti "japanilaisia viinejä" (日本ワイン) "japanissa valmistettujen viinien" (日本産ワイン) sijaan. Niissä on eräs piirre, joka tekee niistä aidosti japanilaisia: kasvuympäristöään ja kulttuuriaan ilmentäviä. Tämä piirre on havaittavissa niin aistein kuin hieman tulkinnanvaraisemmin löydettävissä myös viinien sielusta. Tämä piirre tekee näistä viineistä kauniita, nautittavia ja merkityksellisiä. Ja siitä, mikä tämä piirre on, saa lukea sitten myöhemmin painetussa muodossa.

Mutta sitten huonot uutiset.

Tomi no okan viinit onnistuivat vakuuttamaan minut siitä, että Japanin laatuviinituotanto pärjää parhaimmillaan aivan hyvin vanhan maailman hyville viinille. Mutta kuten Euroopassa, myös Japanissa laatuviinin tuottaminen maksaa.

Toki esimerkiksi Bordeaux’n muutama yliarvostettu tila on nostettu maailmanmaineeseen, jossa (stereotypian mukaan) kiinalaiset tarjoavat tilojen viineistä käsittämättömiä summia ostaakseen itselleen statusta ja sekoittaakseen sen sitten coca colaan, ja kysyntähän luonnollisesti määrittelee hinnat. LVMH-konsernin ylihintaisten mutta hintaansa nähden parhaimmillaankin ok-tasoisten samppanjoiden hinnalla saa monta kertaa laadukkaampaa samppanjaa vähemmän tunnetummilta tuottajilta. Näissä paremmissa viineissä ei maksakaan brändi tai markkinointi vaan itse viini: raaka-aine, viinin valmistus ja varastointi.

On selvää, että japanilaisista viineistä ei ole myymään brändillään, joten hinta muodostuu väistämättä itse viinistä eli maasta, tarhoilla ja kellarissa tehdystä työstä sekä varastoinnista. Tuntemattomillakin samppanjatuottajilla (kuten muillakin eurooppalaisilla laatuviinitaloilla) on takanaan todella suuri valtti: alkuperäismerkintä eli valmistusalueen tuoma "brändi" ja perinteet, jotka taas puuttuvat täysin japanilaisilta viineiltä.

Tämä on todella sääli, sillä japanilaisilla viineillä olisi paljon tarjottavaa viinimaailmalle. Toki maahantuontikustannukset nostaisivat viinien hintoja huomattavasti ja sikäli ymmärrän, ettei niitä juuri tuoda Eurooppaan. Suuri sääli on sen sijaan se, että monet japanilaisetkin juovat ennemmin maahantuontikustannusten seurauksesta erittäin kalliita eurooppalaisia viinejä (beaujolais nouveau maksaa pahimmillaan 3000 jeniä, eikä tämä ollut vitsi) kuin kokeilevat oman maansa laadukasta viinituotantoa.

No, kukapa minä olen kenenkään viinitottumuksia kritisoimaan.

Joka tapauksessa, kun maailmalla leviää yhä enemmän "kansainvälinen tyyli" ja yhä useammat viinitalot taipuvat tämän tyylin noudattajiksi ja kilpailevat itse viinipullon sisällön sijaan lähinnä etiketeillä ja pyrkivät kalaselemaan pisteitä Parkerilta, on kertakaikkisen upeaa löytää persoonallisia ja moniulotteisia viinejä siellä, mistä niitä ei ehkä heti arvaisi löytävänsä. Panee vain miettimään, mitä kaikkea Yamanashista ja muualta Japanista voikaan vielä löytyä.

***

Muutama kommentti viineistä ja ruokasuosituksista niille (viinit hintajärjestyksessä, pullokoko kaikissa 0,75 litraa ja kurssi euroon laskettu 6.4.2013):

- Muscat bailey A 2012, 1680 jeniä (n. 14 euroa). Simppeli, kevyt ja heppoinen rakenne. Makeaa hedelmäisyyttä, vivahdus tummia marjoja. Varmasti kiva piknik-viini hanamiin kirsikkapuun alle, mutta hinta yläkanttiin. Ja kukatkin ovat jo varisseet sateen mukana alas. "Japanin beaujolais nouveau", jos minulta kysytään.

- Japan Premium kōshū 2011, 1680 jeniä (n. 14 euroa). Kiva, tyylipuhdas kōshu: hieman hapokas, aromimaailmassa japanilaisia sitrushedelmiä ja pieni häivähdys persikkaa. Kestää taatusti jonkin verran makuja, mutta ennen kaikkea suosittelisin kevyille japanilaisille ruoille, erityisesti korkeintaan kevyesti kypsytetylle kalalle.

- Nigori Rose 2012 (Cabernet Sauvignon), 1890 jeniä (n. 15 euroa). Kertakaikkisen hauska, eloisa, luonnollinen ja pakoton makea, samea rosee! Sellaisenaan aurinkoisiin kesäpäiviin tai marjaisten ja kermaisten, ei kuitenkaan liian raskaiden kakkujen kanssa. Kannattaa varoa, sillä hulahtaa kurkusta alas todella helposti.

- Tomi no oka kōshū 2010, 3360 jeniä (n. 27 euroa) . Hintahyppäys tuo mukanaan huiman laatuhyppäyksen. Tasapainoinen, monipuolinen, runsas kōshū, jossa tynnyrikypsytyksen ansiosta vahvoja aromeita ja upeasti hedelmäisyyttä tukevaa, hillittyä tammea. Sur lie on tuonut mukanaan umamia: sopii erinomaisesti japanilaisen keittiön vaativillekin mauille.

- Tomi no oka bijou noir 2010, 3675 jeniä (n. 29 euroa). Tuo mieleen hedelmäisen malbecin: mustikkaa, mustaherukkaa; melko täyteläinen, jämäkkä rakenne, hyvät tanniinit. Kiinnostava kuriositeetti rypälelajikkeensa kannalta, mutta viini itsessään ei anna perusteita korkealle hinnalle. Liharuoille, erityisesti juureslisukkeella.

- Tomi no oka chardonnay 2009, 3833 jeniä (n. 31 euroa). Palkittu myös Ranskassa, eikä suotta. Kertakaikkisen upea, tasapainoinen ja runsas mutta hillitty chardonnay. Toisaalta muistuttaa Burgundin klassikoita, toisaalta paljon omaa. Korkealuokkaisten äyriäisten kanssa, japanilaisesta keittiöstä myös sushi ja sashimi voisivat toimia hyvin hillityn tammen ansiosta.

- Tomi no oka (punainen) 2009 (Merlot-Cabernet Franc-Cabernet Sauvignon-Petit Verdot), 3833 jeniä (n. 31 euroa). Tässäpä kiinnostava viini! Ei muistuta bordeaux’ta, mutta ei missään tapauksessa uutta maailmaakaan. Runkoa löytyy, aromimaailma runsas. Erikoisuutena mukana suutuntumassa umamia, mistä syystä sopii taatusti myös japanilaiselle keittiölle. Viinintekijä itse väittää sopivan jopa okonomiyakille, mitä en kokeilematta usko, mutta kestää taatusti soijakastikkeen poikkeukselisen hyvin.

- Tomi (valkoinen) 2010 (Chardonnay), 10 500 jeniä (n. 85 euroa). Kuin Burgundin chardonnayden suurimmat klassikot. Pitkä, pyöreä, tasapainoinen, puhdaspiirteinen, ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Maku ja aromit avautuvat upeasti kerroksittain.

- Tomi (punainen) 2008 (Cabernet Sauvignon-Merlot-Petit verdot), 12 600 jeniä (n. 102 euroa). Kertakaikkisen upea punaviini. Erinomainen runko, samettiset tanniinit; tulee vielä hyötymään kypsytyksestä. Hyvin monipuolinen ja monikerroksellinen, pitkä maku, jossa korostuvat etenkin tummat marjat ja suklaa. Korkealuokkaisille liharuoille, myös japanilaisille.

- Tomi Noble d’Or 2002 (Riesling), 52 500 jeniä (n. 420 euroa). Jäljellä vielä pientä hapokkuutta, mutta ei tunnu vähäisistä hapoista huolimatta tippaakaan raskaalta viiniltä. Upea makea viini sellaisenaan tai korkealuokkaisten jälkiruokien kanssa. Ylipäänsä arvokkaisiin hetkiin. Hinta tosin todella pahasti yläkanttiin.

Hintojen suhteellisuudesta huomautettakoon, että olettaen että viinien hinnat ovat pysyneet samoina vuosikerrasta toiseen, vuoden 2008 kevään vaihtokurssilla esimerkiksi Tomi no oka chardonnay olisi maksanut noin 24 euroa (tuohon hintaan todellinen löytö), syksyn 2012 kurssilla taas 41 euroa (vastaa laatua suurin piirtein, mutta tästä kovasti ylöspäin on jo liikaa). Jos tämä ei kuulosta paljolta, niin vertailun vuoksi: Tomi Noble d’Orin vastaavat luvut ovat 325 ja 553 euroa. Se on jo aika iso muutos.
(MUOKKAUS 8.4.2013: Tutkin arkistoja ja huomasin, että Tomi no okan viinien hinnat ovat itse asiassa olleet aiemmin hieman alempana.)