Kuinka vaikeaa se englanti muka on?

"The sand comes from a sabaku in China – no, wait... what was 'aavikko' in English again?"

"I was there last shuumatsu, ah, I mean, wait a second... I was there in... uh... I was there last weekend, I mean!"

Nämä lausahdukset eivät ole huonosta komediasarjasta, eikä niitä ole myöskään päästänyt suustaan kukaan, joka tarkoituksella sotkee puheessaan englantia ja japania. Nämä ovat – valitettavasti – lausahduksia, joita minä olen päästänyt suustani viime viikkojen aikana ollessani tekemisissä suomalaisten kanssa.

En ole puhunut täällä englantia juuri yhtään. Japanilaisille olen puhunut englantia ainoastaan silloin, kun he ovat lähestyneet minua englanniksi. Ja nyt huomaan, että länsimaalaisten kanssa en ole tainnut sitten olla niin hirveästi tekemisissä.

Kaikki osaavat englantia Suomessa, se on itsestäänselvyys. Ja toisin kuin lähes kaikki muut kielet, englannin kielen taidon ylläpitämiseen ei tarvitse hirveästi nähdä ylimääräistä vaivaa: se ympäröi meitä arkielämässämme niin monessa paikassa, ettemme edes välttämättä huomaa asiaa. Tästä johtunee myös netissä yhä yleistyvä "englannin kirjoittaminen suomeksi" eli englannin kielessä käytettävien kirjoitusstrategioiden ja vertauskuvien kääntäminen suoraan suomeksi.

Mutta nyt olenkin Japanissa. Ja täällä ei ole mikään itsestäänselvyys, että kaikki osaavat englantia. Tai että ketään ympäröisi englannin kieli, ainakaan oikeaoppinen sellainen.

Useimmat japanilaiset kyllä ymmärtävät englantia oikein hyvin, toiset osaavat myös puhua sitä erinomaisesti vaikka ovatkin taitonsa suhteen vähän epävarmoja ja ujoja. Omasta mielestäni tämä on aika luonnollista. Tilanne on varmaan tuttu hyvin monille japania (tai muitakin vieraita kieliä, joiden ilmaisut poikkeavat merkittävästi suomesta) opiskelleille ulkomaalaisille, joilla ei yleensä ole hirveästi mahdollisuuksia päästä harjoittamaan puhutun kielen taitojaan Japanissa.

Mutta kielitaito myös rapistuu, jos sitä ei käytä. Kesken lauseen saatan huomata, etten tiedä miten sanoa järkevästi "puhuimme tästä asiasta eilen", koska meinaan käyttää automaattisesti japanin kielen ilmaisua kono hanashi wo shita, eli huonosti suoraan käännettynä "teimme tätä puhetta eilen". Huomaan englantini alkavan muistuttaa vähitellen yhä enemmän stereotyyppistä japanilaisten englantia. Kun kirjoitan englanninkielistä sähköpostia, huomaan etsiväni sanoja japani-englanti-sähkösanakirjastani, koska se on vaivattomampaa kuin yliopiston suomi-englanti-nettisanakirjan käyttö. Eivätkä ne ole mitään vaikeita sanoja: juuri tänään minun piti tarkistaa, mikä onkaan englanniksi 確認する (kakunin suru), joka on niinkin yksinkertainen sana kuin varmistaa, to confirm.

Alleviivatakseni voisin todeta, että tämä ei ole mielestäni kovin hyvä asia.

Olen joskus törmännyt ilmiöön, jossa vaihto-opiskelijat ovat ylpeitä huomatessaan englannin kielen taitonsa rapistuvan Japanissa oleskelun aikana. En tiedä pitääkö joku nyt ihan tosissaan englannin kielen taidon rapistumista osoituksena siitä, että aivojen tallennuskapasiteetti olisi tullut täyteen ja alkanut korvata englannin taitoa japanin taidolla, mutta itse en tämänkaltaiseen ajatusmaailmaan pysty samastumaan. Kyllä ihminen voi samanaikaisesti osata hyvää englantia ja japania – tai päinvastoin, surkea englannintaito ei ole mikään edellytys hyvälle japanintaidolle (tästäkin on muuten esimerkkejä, mutta jätetään nyt tällä kertaa kertomatta).

Näin ollen pelkäänkin, että oma englannin sanavarastoni alkaa pian erikoistua ennen kaikkea Japanissa puhuttavaan englantiin. Kirjoitin tänään sähköpostia englanniksi, ja kun en voinut siinä soveltaa kaavamaista japanilaisen sähköpostin kirjoitusmuotoa tai käyttää japaninkielisiä perusfraaseja, sähköposti tuntui jotenkin ei-oikeaoppiselta. Enkä ihmettelisi, jos huomaisin pian käyttäväni englanniksi Japanissa luotuja englanninkielisiä ilmaisuja, joita kukaan ei taatusti ymmärrä Japanin ulkopuolella. Näitä ovat esimerkiksi parasaito shinguru ("parasite single", eli vanhempiensa nurkkiin asumaan jäänyt sinkku työntekijä) tai omasta mielestäni kerrassaan hulvaton mai baggu ("my bag", eli ostoskassi, jonka asiakas tuo mukanaan kauppaan sen sijaan että ostaisi kaupan kassia; eikö ole aika hupaisaa, että tällaiselle asialle on oma terminsä?).

Toisaalta keksin myös lukuisan määrän syitä, miksi minun ei tarvitsisi olla kovin huolissani tämänkaltaisista asioista.

Olin esimerkiksi vierailemassa taannoin Mitakan Studio Ghibli -museossa, jossa käy todella paljon ulkomaalaisia. Päätimme käynnin lopuksi jonottaa museon kahvilaan, jossa vastapäätämme istui pian ranskalainen pariskunta. Nainen puhui englantia, mies ei ilmeisesti sanaakaan muuta kieltä kuin ranskaa. Kahvilan henkilökunta puolestaan tuntui osaavan englantia korkeintaan auttavasti (liekö tästä johtunut myös se, että minua kiellettiin kuvaamasta kahvilan sisällä, mutta ranskalaiselle pariskunnalle ei sanottu mitään heidän räpsiessään kameralla).

Kun kahvilatyöntekijä tuli keräämään pois lautasia pariskunnan aterioitua, nainen kertoi mielipiteensä annokseen kuuluneesta sinapista, jonka tarjoilija oli aterian aluksi selittänyt aivan oikein olevan mustardia.

"The wasabi wasn’t so, it wasn’t so... stark", nainen saada mielipiteensä ilmaistua; stark tarkoittaa ainakin saksaksi ja hieman vanhaksi englanniksi vahvaa.

"Wasabi ja nai desu yo" (ei se ole wasabia), vastasi yllättynyt tarjoilija.

”Ahaa”, nainen vastasi ymmärtäväisesti nyökkäillen.

He tuntuivat ymmärtävän toisiaan täydellisesti. Jos kumpikin osapuoli on vain motivoitunut kommunikoimaan ja pyrkii ymmärtämään vastapuolta, kommunikointi kyllä onnistuu ilman yhteistä kieltäkin. Tämä on ollut yksi ilahduttavimpia asioita, joita olen Japanissa huomannut.

Tästä puheen ollen, minusta tuntuu, että useimmat japanilaiset puhuisivat huomattavasti ulkomaalaisille mielellään huomattavasti enemmän kuin uskaltavat. Vastaavasti monet ulkomaalaiset amerikkalaisia lukuun ottamatta eivät ehkä syystä tai toisesta uskalla ylittää kynnystä avatakseen suutaan millään kielellä.

Se on sääli. Parhaimmillaan tämänkaltaiset pienet kohtaamiset synnyttävät kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä ja yhteistä iloa esimerkiksi kielellisistä kömmähdyksistä. Ja sitä ajatellen ei ehkä ole maailman vakavin asia, jos minäkään en aina muista, mikä on aavikko englanniksi.