Asuntolaelämää

Loppukesän vaihtuessa alkusyksyksi laulukaskaiden sirinä sammui vähitellen, ja sen korvasi kōrogi-sirkan helisevä ääni. Nyt myös kōrogin ääni on vaiennut.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Kioto olisi hiljainen. Esimerkiksi Avanti-ostoskeskuksen lähellä puiden oksat painuvat alas rastaslinnuista, joista lähtee illan hämärtyessä niin kova räkättävä ääni, että se särkee korvia. Tämä ei ollut vertauskuvallinen ilmaisu.

Illat eivät kuitenkaan ole hiljaisia asuntolallakaan. Kun olin kuunnellut kissan surkeaa naukumista useampana iltana, katsoin parhaaksi mennä vilkaisemaan, millainen otus ääntä pitää. Astuin ulos ovestani ja laskeuduin portaat takkiin kääriytyneenä – se minulla tosin oli jo valmiiksi päälläni johtuen siitä, että asunnossani on suurin piirtein yhtä kylmä kuin ulkona – ja huomasin minua pelokkaana tuijottavan silmäparin.

Japanin villikissat ovat toisinaan aika säikkyjä, eikä tämä ole poikkeus. Naukuessaan kissa kuulostaa pelokkaalta ja nälkäiseltä, mutta en usko, että kukaan onnistuisi syöttämään sitä, vaikka haluaisikin. Aivan yhtä hyvin voi tosin olla, että minä en osaa tulkita japanilaisen kissan äänensävyjä niin hyvin kuin haluaisin.

Eräänä iltana lähtiessäni pesemään pyykkiä, huomasin oveni vieressä tällaisen otuksen. Kuvittelin sitä ensin sen pienestä koosta johtuen kaskaaksi tai muuksi isoksi hyönteiseksi, mutta se olikin yamori, sisiliskon japanilainen sukulainen, jonka nimen (守宮) voisi ajatella tarkoittavan esimerkiksi talon suojelijaa. Tässä kuvassa se on suoraan naapurini oven saranakohdassa, mitä pidin jossain määrin vaarallisena. Ajattelin siis laittaa sen siirtymään hieman, ja lähestyin sitä sormi ojossa. Tässä tilanteessa yamori tuumasi parhaaksi hypätä paidalleni, kiivetä sitä vähän matkaa ylös ja pudottautua sitten maahan ja turvalliseen piiloon. Koen kuitenkin, että meidän keskellämme vallitsi yhteisymmärrys asioiden tilasta.

Matkalla samalle pyykinpesupaikalle vaani ennen myös varsin suurikokoinen hämähäkki. Sen seitit olivat ulottuneet käytävän puolelle niin, että oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa, etten olisi jo koskettanut niitä. En pelkää hämähäkkejä, mutta en voi myöskään erityisesti sanoa, että olisin pitänyt tästä naapurista. Tällä viikolla talossa kuitenkin ilmeisesti tehtiin suursiivous. En tiedä mikä tämän ja talon muiden hämähäkkien lopullinen kohtalo oli, mutta siitä olen varma, että ennen siivousta tämä oli ollut paikalla pitkään.

Pyykinpesusta puheen ollen, pesukoneita vastapäätä asuu kiinalainen, jonka asunnosta on kuulunut kovaäänistä riitelyä noin 90 % niistä kaikista kerroista, kun olen mennyt pyykkiä pesemään. Loput kerrat asunnosta on kuulunut rämäkkää naurua, jota aina aluksi luulen riitelyksi. En osaa sanoa, asuuko asunnossa ihminen, joka pitää televisiodraamasta vai oikean elämän draamasta. Kerran ovi aukesi minun täyttäessäni pyykkikonetta. Se kerta oli kiusallinen.

Kiinalaiset ovat joka tapauksessa ylipäänsä asuntolassa oma lukunsa – heitä on kaikista asukkaista ehkäpä 90 %, ja ainakin osalle heistä tämä kaikin puolin epäyhteisöllinen asuntola (yhteistiloja ei ole, ei edes rappukäytävää) on kaikesta huolimatta paikka, jossa voi harrastaa yhteisöllisyyttä.

Minullakin on tässä asuntolassa yksi kiinalainen ystävä, mutta emme ikinä törmää toisiimme. Kuuntelen iltaisin kissan naukumista silmieni painuessa vähitellen kiinni. Niinä hetkinä emme kumpikaan ole yksin.